Pysäyttimen komponenttien esittely

Mahdollinen salamaniskun kohde, kuten ulkotelevisioantenni, on kiinnitetty valokuvassa A-kirjaimella merkittyyn päätteeseen. Liitin E on kiinnitetty maahan upotettuun pitkään tankoon. Normaalisti antennin ja maan välillä ei kulje virtaa, koska B:n ja C:n sekä myös C:n ja D:n välillä on erittäin suuri vastus. Salamaniskun jännite on kuitenkin monta kertaa suurempi kuin se, joka tarvitaan elektronien siirtämiseen kaksi ilmarakoa. Tuloksena on, että elektronit kulkevat salaman läpipidättäjätsen sijaan, että matkustaisi televisioon ja tuhoaisi sen.

Salamansammutin voi olla kipinäväli tai siinä voi olla puolijohtavaa materiaalia, kuten piikarbidia tai sinkkioksidia, oleva lohko. "Thyrite" oli General Electricin käyttämä kauppanimi piikarbidikomposiitille, jota käytetään pidätin- ja varistorituotteissaan.[2] Jotkut kipinäraot ovat avoimia ilmalle, mutta useimmat nykyaikaiset lajikkeet on täytetty tarkkuuskaasuseoksella, ja niissä on pieni määrä radioaktiivista materiaalia, joka kannustaa kaasua ionisoitumaan, kun raon yli oleva jännite saavuttaa tietyn tason. Muut mallit salamapidättäjätkäytä hehkupurkausputkea (olennaisesti kuten neonhehkulamppua), joka on kytketty suojatun johtimen ja maan väliin, tai jänniteaktivoituja puolijohdekytkimiä, joita kutsutaan varistoreiksi tai MOV:iksi.

SalamapidättäjätSähköasemilla käytetään suuria laitteita, jotka koostuvat useiden jalkojen pituisesta posliiniputkesta, jonka halkaisija on useita tuumaa ja joka on tyypillisesti täynnä sinkkioksidikiekkoja. Laitteen sivulla oleva turvaportti poistaa satunnaisen sisäisen räjähdyksen rikkomatta posliinisylinteriä.

Salamapidättäjäton mitoitettu huippuvirran perusteella, jonka ne voivat kestää, energian määrällä, jonka ne voivat absorboida, ja katkaisujännitteellä, jonka ne tarvitsevat johtamisen aloittamiseksi. Niitä käytetään osana ukkossuojausjärjestelmää yhdessä ilmaliittimien ja liitosten kanssa.